Saavuimme kalatonna autiotuvalle yöpymistä varten. Laiturissa oli Oulun seudulta venekunta, joka myös harmitteli huonoa kalantuloa. Eli ei tullut mitallisia kaloja. No, nyt yövytään ja sitten aamusta uudestaan.
perjantai 3. elokuuta 2012
Rauhallista.....vieläkin
Päivä alkaa olla puolessa ja on välitiedotuksen paikka. Keli on loistava, kuten kuvastakin näkee. Kalaa ei ole tullut, tai siis mitallisia. Taimen kävi poispäästettävänä, mutta muuten rauhallista. Mutta muuten on erittäin mukavaa. Autiotupa, yöpymispaikkamme (toive), on muutaman tunnin päässä. Mutta jospa vielä ennen sitä räikkä pärisee...
Touhu jatkuu Inarijärven puolella
Veto on ollut päällä reilun tunnin. Sadettakin ehdittiin pitää jo kerran, mutta nyt on puolipilvistä. Mukavat pari päivä tiedossa Inarijärven aalloilla.
torstai 2. elokuuta 2012
Eka päivä, Nitsijärvi
Nyt on eka päivä takana. Päivä päättyi ukkoskuuroon, jota onneksemme lähdimme väistämään rantaan. Vene ylös ja mökille. Pihalle päästyämme taivaan hanat aukesivat ja taivas on synkkä, eli vettä siis piisaa.
Kalastuksellisesti päivä oli hyvä, mutta kaloja ei tullut. Keli oli hieno, eikä oikein edes tuullut. Valitettavasti kaloja ei mukaan tullut kuin Timin taukopaikalta väsyttämä harjus. Veneen vierellä kävi päivän aikana kaksi pientä rautua, mutta ne olivat alamittaisia ja päästettiin pois jälleen näkemisen toivossa.
Mutta on kyllä hieno järvi, vaikkakin korkeuserot on huikeita, mutta onneksi oli syvyyskartta. Tosin sen koko yllätti. Pienihän se oli siihen verrattuna, mitä etukäteen oli kuvitellut.
Huomenna aamusta sitten kohti Inarijärveä. Lupailee vähän, että aamulla pitäisi sateen loppua.
Rauhallista
Aamu alkoi kauniissa kelissä. Klo 12 tuli vesisade, joka vähäksi aikaa pimensi päivän. Sadetta kesti noin puoli tuntia, kunnes aurinko tuli taas esiin. Nyt sitten uistellaan kauniissa kelissä sopivassa tuulessa odottaen ensimmäistä nykäystä, milloin se tulee vai tuleeko sitä laisinkaan.
Aloitus
Eilisillan mökille tulon ja saunomisen jälkeen olemme valmiita aloittamaan kolmen päivän session täällä Ylä-Lapissa. Kohta pääsemme laskemaan ensimmäiset uistimet veteen.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Matkalla pohjoiseen...
Tiimistä Timi ja Marko ottivat mukaan Matin ja lähtivät kohti pohjoista. Päämääränä oli karu, mutta kaunis Inarinjärvi. Sen lisäksi on tarkoitus vetää yksi päivä Nitsijärvellä. Päivittäin tulee rapsaa ja kuvia, siis mikäli kännykät pelittää, jota kyllä epäilen.
Tätä kirjoittaessa ollaan tauolla Sodankylässä, syömässä kuulussa A'la Riestob pizzeriassa.
Äsken ostettiin luvat paikalliselta Nesteeltä, ja sieltä tuo kuva..
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Lauantai 16.06.2012
Lauantaiaamuna lähdettiin ajamaan kohti Karjulaa ja Nahkiaisten seutua. Loppujen lopuksi veto aloitettiin läheltä Nahkiaista. Timi ohjasi ja Marko neuvoi Ollaria plaanariin ja takilaan uistimen laittamista. Kamppeet saatiin vetoon ja noin tunnin vetämisen jälkeen 25 jalassa ollut takilavapa notkahti ja laukesi. Eiku vapa käteen ja väsyttelemään. Virkun tuntoinen kala käväisi pari kertaa veneen vieressä, huudattaen taas räikkää. Viimeisellä kerralla lohi yritti tosissaan vastustella pohjasta ylös nostamista. Kerran sai pumpattua siimaa, kaksi metriä meni takaisin. Noin vartin väsyttelyn jälkeen haavittiin kala. Veteen ja veneen pohjalla kiemurrelellessa kala näytti nousukkaalta, joten pappia tarjottiin. Sitten kun kala oli reporankana veneen pohjalla alettiin miettimään, että onkohan tämä kuitenkin talvikko vaiko eikö tämä ole. Kyllä se nousukkaaksi sitten katsottiin, kun ei se nyt mitenkään kamalan laiha ollut suhteessa pituuteen. Veret pois ja laatikkoon. Ja kuin muiden kanssa viestiteltiin, kuulosti siltä, että kyllä se nousukas oli ja näin kolmen vuoden tyhjän vetämisen (merilohen pyynnissä) jälkeinen apina katosi noin 95 cm ja 8,3 kg lohen myötä. Netistä yriteltiin vielä katsella tuota talvikkotaulukkoa, mutta eihän siellä mitään kenttää ollut, kun oltiin niin kaukana.
Loppupäivä meni tärppiä odotellessa ja noin 10 m/s nousseen tuulen tekemässä aallokossa keinuessa. Päätimme päivän ajoissa, kun keli alkoi olla jo vähän kiikun kaakun, onko enää kivaa. Eli rantaan ja pizzalle Alto Mareen, nam.
En tiedä sitten, onko tällä talvikkokeskustelulla ollut vaikutusta siihen, että alkoi yleensä epäilemään, onko tämä talvikko. Nyt sitten kotosalla netistä katsoessa tuota taulukkoa, jonka myös tähän liitteeksi laitan, niin onhan tuo vähän kevyehkö tuohon pituuteen. On totta, mitä netissä puhutaan tästä tunnistamisen vaikeudesta. Veteen se on kyllä melkein mahdotonta, varsinkin näiden kirkkaiden kalojen kanssa.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Summa Summarum Finnmaster -Lohikuninkuus
Kävimme viemässä tavarat majoitustiloihin ja sen jälkeen takaisin satama-alueelle, jossa olikin leppoisa tunnelma. Veneestä toiseen kierreltiin ihmettelemässä ja tarkastelemassa ottipelejä (satamavärejäkö??), sekä tietysti puhuttamassa tuttuja, ja tekemässä uusia. Myöhään sitten pääsimme unten maille ja valmiina aloittamaan seuraava päivä.
Aamu valkeni mukavan tyvenenä. Heräsimme klo 8, koska klo 9 oli kipparikokous ja tarkoituksemme oli laittaa kalastusvälineet kuntoon, eli raksit ja houkutuslevyt paikoilleen. Marko kävi välillä kipparikokouksessa, jossa Juha Hassel kertoi tarpeelliset tiedot lähellä suoritetuista ammunnoista ja muutenkin kävi läpi aikatauluja. Eipä noita selkeämmin olisi voinut kertoa. Klo 9.30 jälkeen pääsimme matkaan kaikki valmiina. Kaikkiaan 31 venekuntaa lähti yrittämään hopeatorpedoa.
Ajoimme ensin tuohon rantapenkan lähelle ja siitä edelleen kohti etelää. Kun saimme vehkeet vetoon, aloimme nauttia aamiaista. Aamiaisen jälkeen alkoi pikkuhiljaa kuulua vhf:stä ja tutuille soitellessa, että lohia on noussut. Alkoi polte siitä, että josko meidänkin veneeseen. Pitkin päivää viestiä tuli, että kaloja nousi. Ei kylläkään meidän veneeseen. Jonkin verran näkyi täkyparvia, mutta ei sellaisia lohen hajoittamia, joita niiden olisi pitänyt olla. Illalla varusteet ylös ja katsomaan, että kuinka paljon niitä lohia loppujen lopuksi nousi. Tällöin keli oli noussut sen verran, että sääpalvelusta katsottuna se oli 7 m/s.
Satama oli tullessamme lievästi sanottuna täysi, kun siellä oli kisoihin osallistuvien lisäksi myös paljon viikonlopun viettäjiä. Mutta sopu sijaa antaa ja kalamiesillastakin jo tutuksi tullut Osku lupasi, että pääsemme hänen kylkeensä kiinnittymään. Lupasimme lähteä aamulla ajoissa, ettei hänen vesille lähtö kovin paljon meistä myöhene. Odottelimme tovin kohta alkavaa punnitusta. Punnituksessa framille tuotiin paljon, kisailijamäärään nähden todella paljon lohia, yhteensä 15 kpl. Lohet menivät 11 venekuntaan, eli tuplamiehiä oli useampi. Suurimmat lohet painoivat rapian alle 15 kg, painon ollessa äkkiä arvioiden jossain kympin lähellä. Kisassa sai tuoda punnitukseen vain kaksi lohta. Ensimmäiset kahden lohen tuojat olivat tulleet rantaan jo klo 15, ja kertoivat harrastavansa ensimmäistä vuotta lohenuistelua. Ei huono alku uistelu-uralle.
Punnituksen jälkeen alkoi sitten illanvietto. Kävimme ensin majoituksessa hakemassa saunakamppeet, sillä kisan järjestävä seura tarjosi saunan. Mukaan piti ottaa tietysti vähän juotavaa, ja sen jälkeen satamalle takaisin. Kävimme ensin maksamassa majoituksen ja sen jälkeen lähdimme juttelemaan muiden venekuntien kanssa ja tutustumaan muiden varusteluihin. Satamassa on kuitenkin loistava tilaisuus nähdä, mitä ja miten muut ovat laitteita/varusteita laittaneet. Ja tietysti samalla vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin lohenuistelusta yleensä. Siinä aika vierähtikin ja oli aika lähteä saunaan.
Sauna oli iso, sinne mahtui pitkä rivi raavaita miehiä. Mutta kuten paikan pitäjä, Essikin asian sanoi, kiuas oli vähän liian pieni isolle porukalle, joka vaihtuu koko ajan. Mutta tästä huolimatta löylyt olivat makoisat ja tekivät hyvää pitkän päivän jälkeen. Pari tuntia vierähti nopeasti. Sitten kuultiinkin jo, että seura (Kokkolan vetouistelijat) tarjoaa myös kalasopan. Ja mikäs sen mukavampaa kuin mennä valmiiksi keitetyn sopan ääreen. Sopan lisäksi kaloja saaneet paistoivat hiilillä perkauksesta jääneitä ruoto-osia, ja olipas se kyllä maukasta. Voin suositella, erittäin hyvän makuinen keino käyttää ihan kaikki kalasta. Ruuan jälkeen turistiin vielä tovi nuotion ääressä, kunnes oli aika lähteä nukkumaan. Mielenkiintoisia asioita kuultiin, mutta niistä sitten, kun pilotit on ohitse. Aamulla oli kello herättämässä klo 6.
Aamusta päästiin aika nopeasti taipaleelle. Oskukin odotteli jo satamasta pääsyä. Edellisillan veneissä vierailujen ansiosta meillä oli vähän enemmän pelipaikkoja tiedossa ja sinne sitten suunnattiin. Veto päälle ja sen jälkeen alettiin taas aamiaiselle. Täkyparvia näkyi tasaiseen tahtiin melkein aina, kun penkkaa kopastiin. Tuollaista reilun 40 metrin "kanjonia" sahattiin edestakaisin ja välillä matalan puolelta kopaisten. Mutta hiljaista oli lohirintamalla, kun parvet olivat sellaisia tasaisia, ei hajonneita.
Noin yhden jälkeen alkoi sitten vähän ripsiä vettä ja piti laittaa kuomu katteeksi. Juuri kun saimme kuomun kiinni, kantautui korviin sulosointu, räikkä huusi. Kuomu auki ja vapaan kiinni. Ulommainen vk:n levyllä ja varmaankin vk:n raksilla (ei ihan varmaan) varustettu salakka oli kelvannut ja nyt lohi kyyditsi kelkkaa suoraan kohti veneen taustaa. Lohi pysähtyi hetkeksi ja ehdittiin ihan vähän kelata sisäänkin, kunnes taas räikkä alkoi uudestaan huutaa ja siimaa pakeni kelalta. Kohta lohi kuitenkin pysähtyi. Alkoi sisään kelaaminen ja vastus tuntui yllättävän kevyeltä. Huomasimme, että täällähän on useampia pikkuplaanareita-varusteita samassa nipussa. Ja niinhän siinä kävi, ettei siellä enää ollut mitään kalaa, vaan kun saimme sotkut selväksi, tuli veneeseen vain vk:n kromi-sini-pinkki pikku levy. 0,56 mm:n tapsi oli mennyt poikki. Ei ihan käynyt kuin joskus jollekin on käynyt pitkän vetämisen jälkeen, että oksennus on tullut, mutta kyllä täytyy myöntää, että ohuesti harmitti. Tuota karkuutusta mietittiin loppuaika, kunnes klo 15 piti olla vehkeet ylhäällä. Ylösnostamisen aikana huomasimme, että yhteen täkyyn oli käyty tekemässä kylkeen hampaanjäljet, mutta eipä ollut tarttunut ei.
Matka kohti rantaa alkoi. Ja kyllä oli hiljaisia poikia veneessä. Ajoimme suoraan Trullevin satamaan, josta soitimme kisan järjestäjälle, ettei meillä ole kalaa ja tulemme tuomaan rikan myöhemmin. Tuolloin alkoi satamaan jo sen verran paljon, että kävimme vain viemässä rikan ja vaihtamassa pari sanaa tuttujen kanssa ja sitten kotiin päin.
Jos tätä voisi lyhyesti kuvata, niin hieno tapahtuma. Hieno niin kalan tulon suhteen kuin puitteidenkin. Porukkaa oli mukavasti ja illalla ainakin näytti olevan avoin ilmapiiri, paikkoja kerrottiin ja jopa kartalta näytettiinkin. Tuli uusia tuttuja ja vanhojakin tuli morjenstettua. Tapahtuma oli kyllä hyvin järjestetty ja tapahtumassa oli rento ilmapiiri. Vesilläkin jopa huudeltiin kaloista, joten sekin aina vähän lämmitti, kun tiesi, että siellä on kalaa ja voi olla, että kohta pärähtää. Se kyllä tuli todetuksi, että kyllä tuo seutu on peltimiesten valtakuntaa. Ei siellä tainnut olla kuin me ja oliko joku toinen, joka veti raksia. Oliko tuo sitten kalattomuutemme salaisuus, en tiedä. Pitää kuitenkin vielä kokeilla täällä Raahessa raksilla, ja jos muut saa ja me ei, niin sitten varmaan voi olla tuon pellin vuoro siirtyä meidänkin vapoihin. Mutta vain täällä pohjoisessa, Ahvenanmaalla luotto raksiin on vielä kova.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Vihdoinkin
Vierestä viedään
Kalaa näyttäisi olevan liikkeellä edelleen. Taas olemme peliaikoilla harrastamassa Paavo Siniluodon lanseeraamaa "lohislalomia", kun vierestä viedään. Kaksi kalaa lähti vierestä. Kaikkiaan on tietoa puolesta kymmenestä lohesta, isoimpina n. 13kg ja 10kg.
Kelikin on tyyntymään päin, joten mikäs täällä on ollessa. Lohi kyllä kruunaisi reissun, joten sitä odotellessa...
Toinen päivä
Kisa on meidänkin osalta alkanut, veto on päällä ja aamiaista odotellaan. Nyt ollaan vähän ulompana ja toiveet korkealla...
Eka päivä päätöksessä
Aivan loistava päivä, mutta ei meille. Lohenuistelukilpailu, jossa on 31 osallistujaa, joista 11 tiimiä saa puntarille 15 lohta. Etten sanoisi, loistava tulos. Isoimmat lohet olivat n. 14,5 kg ja n. 14 kg. Sen lisäksi useampi yli kymmenkiloinen. Ja homma jatkuu huomenna. Lähteä vesille saa klo 4.30 alkaen, mutta voi olla, ettei meidän tiimi ihan siihen taivu.
Raportointi jatkuu huomenna, hyvää yötä...
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Huh huh
Vhf:ssä huudettin, että yhdessä veneessä on niin iso, ettei ole aiemmin nähneet. Epäilivät, että +20 kg. Kaikkiaan on tullut toista kymmentä kalaa. Osallistujia on 31. Hienosti kalaa liikkeellä.
Me on saatu vain lounasta... (huom. Kuva lavastettu)
Rauhallista
Alun rynnistyksen jälkeen on rauhoittunut, tai radiohiljaisuus on löytänyt tiensä tännekin.
Täkyjen ensimmäinen tarkistus on alkanut.
Lisää raporttia
Kokkolan peltimiesten kiusaksi raksimies on juuri saanut +14 kg lohen. Mukavan avointa tiedottaminen täällä, kaloista kerrotaan reilusti...
Race is on
Kisa on alkanut. Täyt on uimassa ja aamiaista syödään. Keli on mitä parhain ja ensimmäinen 9,1 kg:n lohi on jollain veneessä.
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Finnmaster lohiuistelu
torstai 7. kesäkuuta 2012
Väärä osoite lohenpyytäjille
Mutta ensimmäisestä Raahen/Siikajoen edustan lohesta on jo huhuja, mutta yritetään varmistaa tieto lähipäivinä...
lauantai 26. toukokuuta 2012
perjantai 25. toukokuuta 2012
Puolenpäivän uutisia
Mutta yritystä jatketaan, ja jos ei muuta saada, niin ainakin punainen iho, keli on suorastaan kuuma. Mutta me emme valita, tämä on paljon parempi kuin tuuli ja sade....
Niin, ja sori kuvan laatu. Siinä näkyy ihan selvästi, kun tiira iskee veteen hakemaan kalaa, mutta kun puhelimen kameran tehot ei oikein riitä zoomaukseen...
Perjantai vesillä
Päivä on aloitettu ja veto ollut päällä tunnin verran tässä Sandgrundenin kupeella. Hiljaista on ollut, lukuunottamatta lauennutta takilaa. Syy jäi tuntemattomaksi.
Kilpailijoita alkaa saapua, kun kisa alkaa taas klo 8.
Keli on aivan loistava, aurinko paistaa ja on tyventä, kuten kuvasta näkyy.
Jatkoa torstailta
Torstai oli merellä todella hieno, tuulta oli sen verran, että pinta meni rikki ja lämmintä piisasi. Tai piisasi ainakin silloin, kun ajettiin vasten kalseaa pohjoistuulta. Liekö pohjoistuulen syytä, vaiko lohilauttojen tulemattomuuden syytä se, että hiljaisuus edelleen jatkui. Mutta se, mikä eniten hiljaisuudessa kiinnitti huomiota, oli vhf-radion lähes täydellinen hiljaisuus. Aiempina päivinä kuitenkin ilmoiteltiin, jos kaloja saatiin, mutta nyt oli täydellinen hiljaisuus. Liekö sitten noiden treffien syytä moinen. Puhelimen välityksellä nyt tuli kuitenkin tietoa muutamasta kalasta. Mutta ilmeisesti lohilautat eivät olleet tulleet vielä paikalle, kun kaloja tuli sen verran harvaan.
Jotain positiivistakin, tuuli kääntyi. Toivottavasti tämä tuo kalaa alueelle ja antaa myös meille mahdollisuuden saada tämä peikko tuosta selästä pois.
Ai niin, meidän tämä päivä. Kelistä nautimme suuresti, merellä oli suorastaan mukavaa olla. Lähdimme illalla klo 18 aikoihin pois vesiltä, vedettyämme kellon ympäri. Lähdimme käymään Maarianhaminassa kaupassa ja pizzalla. Halusimme vähän lisänautintoa tähän kalastukseen. Ja toisaalta, paluumatkalla kävimme hakemassa Räsäsiltä Ottotäkyjä, kun niitä oli meille varattu. Kyllä sen huomaa, että Räsäsetkin hallitsee tämän merilohen uistelun, ei paljon voinut kuin kuunnella ja ottaa oppia. Sinne tuli sitten paikalle Pertti, joka tiimeineen oli saanut 13 kg:n lohen. Paikalle tuli myös Legenda Trolling Team. Siinä rupateltiin ja vaihdeltiin kuulumisia porukalla ja Janne napsi joitain kuviakin. Räsästen luota poistumisen jälkeen kävimme vielä vaihtamassa muutaman sanan Legenda Trolling Teamin luona. Tällä kertaa emme voineet jäädä pidempään, kun kello oli jo vaikka mitä, ja meillä kuten myös Legendalla oli aikainen herätys edessä.
Jospa se tänään sitten onnistuisi meidänkin porukalta, toivetta edelleen on. Ja kuten joku on joskus sanonut, "jokainen uisteltu tunti on lähempänä tärppiä". Nyt unta palloon ja huomenna lisää tekstiä....
torstai 24. toukokuuta 2012
Torstai
Keskiviikkopäivä ja ilta meni samoissa merkeissä kuin tähänkin asti, ei havaintoja lohista tähän veneeseen. Illalla lähdettiin ajoissa ruuan laittoon, kun tarkoitus oli lähteä ajoissa vesille. Taisi kisan läheisyys estää kaloista ilmoittelun, kun oli niin hiljaista. Väkeväiset saivat 12 kiloisen, mutta muuten ei huutoja juuri kuulunut.
Tänään torstaina, eka kisapäivänä, on veto laitettu päälle klo 6.15. Eli siis tosi aikaisin, tai ainakin meille aikaisin. Keli on mitä parhain, ihan pieni tuuli ja aurinko paistaa kuumasti. Veneitä on tasaisesti parhailla ottipaikoilla. Jospa vihdoinkin tämä Sumuisten vuorten gorillan kokoinen apina putoaisi selästä, sitä odotellessa...
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Rapsaa vesiltä
Vetouistelevan kansan tiukan painostuksen vuoksi vähän raporttia täältä Ahvenanäaalta.
Team Jahva Boisin mittariin on nyt kertynyt 30 tuntia vetoa. Mitallisia kaloja tiimi ei ole onnistunut saamaan, eikä kyllä alamittaisiakaan. Eli sama laulu kuin viime vuonna..
Sunnuntaina oli tuulinen päivä, jonka vuoksi tiimi pääsi vesille vasta Suomen tappioon päättyneen pelin jälkeen. Tosin lievää vaikutusta lähdön viivästymiseen oli myös Off Road Trolling Teamin kipparin Jussi Paasikosken tuomalla Calvados-pullolla. Ilta vesillä oli hieno, keli kohdillaan. Monenlaista kampetta oli vedossa, ja täkyparviakin näkyi vähintään riittävästi, mutta kun ei satu kohdalle, niin ei. Väkeväiset ja Räsäset saivat kaloja, mutta mitään ryysistä ei ollut. Tosin veneitäkin oli murto-osa viime vuodesta.
Maanantaina lähdettiin puolen päivän aikaan vesille. Päivän ja illan aikana hinattiin Sandgrundenin, lohenpyrstön ja tissien välistä aluetta, edelleen täkyparvia löytäen, mutta ei lohia. Huvittava piirre päivässä oli, että siirryimme lohislalomin seurauksena team Karjala -porukkaan eli melkein saatiin, kun meidän ympäriltä vedettiin edellispäivän yhden lohen lisäksi kaksi lohta, siis ihan vierestä. Pääsimme päivän päätteeksi vain keräämään kamppeet ylös ja suuntaamaan mökille. Jonkin verran kaloja ilmoitettiin saaduiksi, mutta ei vieläkään kovin paljoa.
Tiistaina lähdimme liikkeelle vasta kahden aikoihin. Väkeväisen Janne hoputti meitä jo kalalle, kun heidän ensimäiseen tuntiin ilmoitettiin neljä lohta. Pääsimme vesille, mutta sama laulu oli askelten. Ei kertakaikkiaan mitään. Muuutamista kaloista kuultiin, mutta hiljaista oli. Kieltämättä alkoi jo hieman miehistöhenki tuskastumaan, mutta onneksi siihen löytyi lääkkeet, ja selvittiin ilman pahempaa masennusta. Illalla syötiin sitten maha täyteen, jonka jälkeen hyvin lyhyt saunareissu, ja sitten sänkyyn.
Kyllä se täytyy olla niin, ettei lohilautat ole vielä tulleet paikalle, kun vain noin parikymmentä kalaa on varmaankin koko ajan kokonaissaldo. Mutta vielä ehtii..
Tätä kirjoitellessa on tänään tunti takana ja hiljaisuus jatkuu. Keli on kuitenkin mainio, joten miehet viihtyy. Ja näillä näkymin huomenaamulla on aikainen herätys ja kalaan, tai no katsotaan, miten äijien tänään käy.
Kuvia päivitellään, kuten myös reissua, sitten kun pääsee koneelle naputtelemaan.
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Eka päivä
Eilen vedettiin ensimmäinen päivä Ahvenanmaalla. Päivä oli hieman turhan kovatuulinen, iltapäivästä rapiat 10 m/s, joten keli oli sen mukainen. Tapahtumia ei tullut, mutta onneksi ensimmäiset täkyparvet löytyivät ja jos tuulet pysyvät samansuuntaisina, niin vähän paikkoja on jo tiedossa. Toivottavasti vielä lohetkin löytävät paikalle. Kohta lähdetään taas yrittämään.
perjantai 4. toukokuuta 2012
Testiviesti puhelimesta
Tässä samalla testataan blogin kirjoittamista ja samalla hehkutetaan sitä, että kahden viikon kuluttua tähän aikaan lähestytään Turkua eli ollaan matkalla Ålandiin. Ja jos polte on nyt tällainen, niin mitä se on tuolloin...
Parit pikku hommat tässä olisi ennen reissua, kuten siimojen vaihto, raksien sitominen, niin ja ihan pieniä hankintoja pitäisi tehdä. Mutta sellaista se on aina ennen reissua.
Sitä odotellessa, kireitä kaikille...
torstai 19. huhtikuuta 2012
Neitsyys meni...
Voihan se olla, että näille kirjoituksille tulee jatkoakin. Nyt kun kohta jään vuorotteluvapaalle, niin on ainakin jonkin verran aikaa rustailla tekstejä. Mutta sen aika näyttää.