Blogin sisältö

Hae tästä blogista

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Elektroniikkaa

Tuossa on päivitelty elektroniikkaa tälle kaudelle ja on jo vähän testatukkin. Taisinpa löytää jopa ensimmäisen parvenkin sivulta, josta tässä kuva. Vähän kuin tätä varten tuon Structure Scanin laitoimmekin.



Kun vetouistelu on yhtä varustelua, niin nyt on jo tiedossa seuraavaan veneeseen systeemejä. Kyselin asiaa vetouistelu.comissa ja sieltä vastasi nimim. Jupezku, jonka blogissa oli aika hieno systeemi tehtynä Lowrancen tuotteista, tässä linkki.

Lisää kuvia, ja varsinkin sitten, jos ja kun tästä on ollut hyötyä kalojen saannin myötä.

Niin, tuosta tuli mieleen, että Pohjois-Ruotsin reissu on taas edessä, 11.09.2013 lähtee karavaani kohti Ruotsin lappia.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Päivä ohitse

Ja ei tullut kalaa. Kyllä tämä lohisesonki oli tässä, eli ei tule enää käytyä. Lohisaldo näyttää tältä vuodelta nollaa. Mutta se ei ole kyllä peltien vika, vaan kyllä ne ottajat jäi hukkaan tänä vuonna.

Nyt sitten kohti uusia kalalajeja....

Keli taas kohdillaan

Hieno on keli ja joitain kalakaaria ja syöksyjä on näkynyt, mutta sen parempaa havaintoa ei lohista ole. Mutta aikaa on vielä....

Matkalla...

Ollaan kohti kalapaikkoja....

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Vielä kerran pojat

Joku huusi näin jossain suomalaisessa elokuvassa, kenties Tuntemattomassa sotilaassa. Joka tapauksessa, huomenna olisi tarkoitus käydä vielä kerran kokeilemassa, onko se lohi syönnillä. Paljon on etelän suunnasta tullut puhetta siitä, että lohta on vielä paljon liikkeellä, mutta onko se kohdilla ja syönnillä, se nähdään huomenna. Kelin pitäisi ainakin olla kohdillaan, auringon paistetta ja pari-kolme metriä tuulta etelänpuolelta.

Nahkiaisen ulkopuolelle mennään ja siellä penkkoja ja patikoita kierrellään ja katsellaan, josko joku meidän pyydön hyväksyisi. Raporttia seuraa perässä....

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannus

Oikein hyvää juhannusta, keskikesän juhlaa, kaikille lukijoille. Muistakaa pitää sepalus kiinni.vesillä, ettei tule vahinkoa...

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Lohta?

Ei tullut tällä kertaa Raahen edustaltakaan. Karjulan ulkopuolella vedettiin pitkä päivä. Paljon näkyi kyllä kaikuja vajaassa kymmenessä metrissä, joita epäiltiin lohiksi. Haarasen Ari oli myös vetämässä ja teki saman havainnon. Hän käytti takiloita syvemmällä ja kaiut jatkui, joten ehkä ne lohia olivat. Puhelu Kokkolan suuntaan, Martsi Manninen kertoi saaneensa kaloja takiloilla, joten sekin tukenee tuota seikkaa. Ehkä kala on syystä tai toisesta syvällä....

Mutta vielä ei kannata luovuttaa, lohta on vielä tulossa ja sanovat, että paljon. Mutta mistä menee, senkun tietäisi...

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Viimeiseen saakka

Vedimme tuon viimeisen illan kyllä aika lailla tappiin. Toki myöhempäänkin olisi voinut vetää hämärässä, mutta sattuneesta syystä oii motivaatio vähän hukassa.

Nyt vähän sulatusta, ja sitten mietitään, mitä tehdään tulevaisuudessa. Ai niin, tuli luvattua Off road trolling teamille ja Team Kolmipiikille, että jos he tänään vetävät kolme lohta, niin ensi vuonna tullaan taas Ahvenanmaalle. Saas nähdä....

perjantai 31. toukokuuta 2013

Viimeistä iltaa...

Nyt on sitten viimeinen ilta Ålannin uistelussa menossa. Onko se ihan viimeinen toviin, vai ei? Vastausta ei tiedetä kuin loppuanalyysin jälkeen.

Keli on jälleen hieno, mutta saa nähdä, onko Ahti meille myötämielinen ja luovuttaa yhden lohistaan meille...

torstai 30. toukokuuta 2013

Ilta...

on hieno, onko jo liian hieno lohenpyyntiin? No, toivottovasti ei...

Lunch

Tiimit söivät hyvin ennen merelle lähtöä. Gurmeeta kertakaikkiaan...

Sitten illaksi kalalle, jospa motivaation kohottaja ilmaantuisi....

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tunnelmakuva

Alkuun kiitokset Arille ja Teijolle kannustuksesta, sitä tarvitaan, kun usko on koetuksella. Mutta luovuteta EI.

Ilta on hieno, mutta ainoa kalahavainto on kala, joka hyppäsi noin metrin pituisen loikan veneen lähettyvillä. Ei ihan ehtinyt haavita, eikä olisi kyllä yltänytkään...

Ja taas iltaveto

Pari tiimiä liittyi majoitukseen yöllä, ja kuten arvata saattaa, ei menty ajoissa nukkumaan.

Nyt kuitenkin vesillä ja Ottotäyn täyt uimassa. Odottelua ja odottelua. Molemmissa taloomme viime yönä liittyneissä tiimeissä on ensi kertalainen, ja siitä yhtälöstä on sitten oma tarinansa, jonka meidän tiimi soisi toteutuvan.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Iltaveto jatkuu...

Hienoo iltaa....

Iltaveto

Tiimi on iltavedolla. Keli on hieno ja aurinko välillä pilkahtelee. Yöllä tulee majoitukseen lisää väkeä, joten ilta vedetään pitkään, että jaksetaan odottaa.

Kaloja on tullut ainakin neljä, mutta vähän venemäärään nähden. Kalat on olleet komeita, 18kg, 15kg ja Väkeväisillä 115 cm noin 15 kg;n lohi.

Jatketaan yrittämistä....

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kolmas päivä

Olipa hieno päivä, mutta vain ilman puolesta. Kalaa tosi vähän liikkeellä, tai ainakin niitä vähän saatiin, enkä tarkoita vain meidän tiimiä.

Huomenna aamusta pitkään nukkumista ja iltaveto, kun majoitukseen tulee lisää väkeä yöllä. Herätys on taattu...

Hieno keli

Nyt on täällä hieno keli, aurinko paistaa ja tuulta muutama metri/sek. Seitsemän tuntia vetoa takana, ja on kyllä hiljaista. Veneitä ehkä 40, mutta vain yhdestä kalasta ja yhdestä tärpistä on kuulunut. Mutta touhu jatkuu, ilta myöhään on tarkoitus vetää, jospa vielä....

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sadetta odotellessa

Pikku pirskahdus saatiin jo, mutta lisää näyttäisi olevan tulossa.

Eilen veneitä oli ~30 ja rantaan meidän tietojen mukaan 6 lohta. Tänään ainakin Legenda on saanut 105 cm. Meillä tänään peltipäivä, eli Tiurat on vedossa. Homma jatkuu ja odotukset korkealla...

lauantai 25. toukokuuta 2013

Pärskeitä...

Keli on Ålannin merellä kohtuullisen kova. Ajetaan juuri kohti rantaa, ettei tarvi ajaa pitkää matkaa, jos tuuli tästä vielä nousee. Nyt on rajoilla, että onko enää mieltä jatkaa....

perjantai 24. toukokuuta 2013

Åland 2013

Laivaan menossa....

Åland

Team Jahva Bois on matkalla Ålandiin. Joitain mainintoja on jo kuulunut, että kaloja on noussut. Jospa tulevalla viikolla kalat olevat syönnillä. Saapa nähdä, toiveet on kuitenkin korkealla, nöyryyttä kuitenkaan unohtamatta. Raporttia pukkaa päivittäin, kalojen kohdalle sattuessa tiheämminkin...

Team Jahva Bois

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kalamiesilta Kokkolassa

Kalamiesilta täällä Kokkolassa on alkanut. Tutustuimme Finnmasterin tehtaaseen ja lähemmin Pilot 7.0:aan. Loihakkaan näköinen kampe. Tarkemmin myöhemmin....

torstai 4. huhtikuuta 2013

Ohjelmaa kalastuksesta

Yle A-studio:stream. Nyt tulevana perjantaina vieraina MMM Kalastusneuvos Markku Aro ja Helsingin yliopiston Professori Lehtonen. Aiheena uhanalaisten kalojen kalastus.

Lisää aiheesta vetouistelu.comissa

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tulevaa kalavuotta

No niin, aurinko alkaa jo lämmittää mukavasti ja "räystäät tippua". Sehän tarkoittaa sitä, että uusi kalakausi on ihan ovella. Hätäisimmät on jo käyneet tuolla eteläisellä Itämerellä purkamassa pahimpia paineita, ja saaliit on olleet huimia. Hyvä näin, ja toivotaan, että noita lohia sitten näkyy täällä meidänkin korkeuksilla.

Kalamiesilta näyttäisi järjestyvän alustavasti Kokkolan miesten toimesta huhtikuun lopussa, joten mukava taas nähdä tuttuja ja oppia uutta. Jospa tästä tulisi sitten oikein perinne ja vuosittainen tapaaminen.

Perinteinen Ålannin kalareissukin on varattu ja tänä vuonna paikalle mennään toukokuun viimeisellä viikolla, olikohan se nyt sitten viikko 22. Viime vuonna saaliit paranivat vasta meidän reissun jälkeen, jospa nyt sitten sattuisi parvi kohdalle, että päästäisiin taas lohen makuun. Majoitus muuttui Sands Stugoriin, josta saatiin iso talo vuokralle, ja sinne ahtautuu sitten viikolla myös kaksi muuta tiimiä, joten vilskettä piisaa. Mutta kyllähän se on mukava isommalla porukalla miettiä ja pähkäillä mikä meni vikaan tai missä onnistuttiin.

Ja tietysti sitten tämä Raahen edustalla uistelu, toivottavasti edellisen kauden hyvät tulokset jatkuvat ja kaloja nousee useisiin veneisiin. Saataisiin vähän tännekin oikeanlaista säpinää.

Tulevaa kautta mielenkiinnolla odottaen

Team Jahva Bois

maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvät Joulut

Oikein oikein Hyvää Joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2013 blogin lukijoille. Toivottavasti tuleva uistelukautenne on antoisa, mutta muistakaa kohtuus kalojen mukaan ottamisessa...

torstai 6. joulukuuta 2012

Kausi paketissa

Toissa sunnuntaina oli sitten viimeinen uistelureissu tälle vuodelle, ja se suuntautui Raahen edustalle Kuusiniemen Matin kanssa. Kovia oli tuulet olleet ja saaristossa vesi sen mukaisesti todella likaisen väristä. Muutaman tunnin ajan pyörittiin Raahen edustalla kierrellen Kallan ympäristössä täkyjä vedellen. Kaloja ei tullut tälläkään kertaan, mutta vilpoista oli. Onneksi veneestä oli vähän suojaa.

Iltapäivällä vene laituriin ja myöhemmin kävin hakemassa sen autollani. Seuraavana päivänä ennen pakkasia sitten koneen huolto ja se oli siinä.

Kausi on paketissa ja tulos oli ihan hyvä. Raahen edestä lohi, Kokkolan edustalta karkuutus ja sitten tuo onnistunut Ruotsin reissu. Kevään Ålannin reissu matkoineen ja majoituksineen on jo varattu, joten sitä odottamaan. Siihen ei muuten ole kuin puoli vuotta.....

Hyvää itsenäisyyspäivää vain kaikille lukijoille.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Ruotsin Lappi syyskuussa 2012

Matkaan

Syyskuun loppupuolella oli edessä tiimin perinteinen reissu Ruotsin Lappiin. Tällä kertaa kyseessä oli 10-vuotis juhlareissu, siitä on nyt 10 vuotta, kun tiimi oli ensimmäisen kerran kasassa ja reissulla tällä samaisella järvellä. Ja näihin vuosiin on sisältynyt monta toinen toistaan hienompia reissuja ja kokemuksia, niin kotimaassa kuin Ruotsissakin. Tosin mitään juhlallisuuksia ei sen kummemmin järjestetty, kun vähän niin kuin unohtui koko juhlavuosi. Tiimin mukaan omalla veneellään lähti Tampereelta Off Road Trolling Team, jäseninään Paasikosken Jussi ja Harkiven Sami. Heille reissu oli ensimmäinen tänne korpeen. Ja ainahan se on mukavaa, kun on enemmän porukkaa. Jutut kulkee ja hauskaa on...

Reissuun lähdettiin alustavan suunnitelman mukaisesti keskiviikkona. Tampereen pojat lähtivät ajamaan kahdella autolla ja yhdellä veneellä kohti pohjoista. Vene meni Keski-Suomen, ja toinen auto ajoi rannikon kautta Pattijoelle, jossa auton perään laitettiin vene ja runsaasti tavaraa. Puolen päivän aikaan Japa ja Timi olivat Pattijoella ja siitä jatkettiin ruokailemaan Tupoksen ABC:lle, jossa Jussi ja Sami olivatkin jo syöneet.

Tovin aikaa rupateltuamme lähdimme jatkamaan matkaa. Vielä Torniossa ja Haaparannassa täydennyksiä juoma- ja ruokavarastoihin ja sen jälkeen peräkanaa kohti erämaata. Vielä tankkaus Gällivaarassa ja sitten loppurypistys. Perille päästiin vasta, kun ilta oli jo pimentynyt. Autojen valossa saatiin kuitenkin teltta pystytettyä hyvin ja eiku kamiina kuumaksi ja illan viettoon. Veneenlasku ja kalavehkeiden laitto jäi aamuun.

                                     Marko ja Jussi

Ensimmäinen päivä

Aamu valkeni usvaisena ja tyvenenä. Tiedossa olikin jo etukäteen, että päivän aikana pitäisi sataa vettäkin. Lämpötila oli onneksemme plussan puolella kuitenkin, eikä tuulikaan haitannut. Mutta jokatapauksessa rakseja sitoessa ja varusteita valmiiksi laitellessa käsiin tuli vilu. Vesille päästiin suhteellisen nopeasti ja suunta lähistön syvänteelle. Aloimme vetää vähän matkaa ajettuamme. Ja kun kaikki varusteteet olivat vedossa, alkoi odotus. Alamitaksi olemme päättäneet noin 60 cm, mutta jos kalaa tulee hyvin, niin sitten nostetaan rajaa. Valtion alamitta on niinkin naurettava kuin jotain 37 cm, jota en toivo kenenkään käyttävän alamittana Ruotsissa.

                                     Jarmo ja Sami

Päivän aikana tuli useita taimenia ja haukia, ja taimenista otimme kolme, jotka olivat painoltaan noin 2-2,5 kg. Mitään suurempia ei näkynyt. Syönti oli rajua alussa, jolloin lähes kaikki kalammekin tulivat. Iltapäivällä alkoi sataa, jolloin pressua vedettiin päälle ja tärppien huomaaminen oli vaikeampaa. Tästä syystä oli lopetellessa useampi syöty täky. Varsinaisesta syystä tarkemmin myöhempänä. Rantaan lähdettiin hyvissä ajoin ennen pimeää, että saatiin perattua kalat ja laitettua kaikki seuraavaa varten valmiiksi ennen pimeää. Off Road toi rantaan kaksi taimenta, noin parin kilon huiteilla olevia. Muitakin tapahtumia oli kuitenkin ollut. Illalla olikin tiedossa kaminalla taimenesta tehtyä kalakeittoa, joka kyllä maistui mainiosti. Sateen vuoksi ruoka tehtiin sisällä, mutta eipä tuo makua haitannut. Sitten perinteistä illanviettoa, kaminan tulen ääressä raatailua ja nautiskelua. Untakaan ei tarvinnut houkutella.

Toinen päivä

Toisena päivänä siirryttiin noin kymmenen kilometrin päähän uusille syvänteille. Siellä päivä meni touhutessa ja kaloja päästellessä. Päivä oli selkeästi kalojen lukumäärällä mitattuna paras. Kaloja tuntui olevan vähän koko ajan kiinni, mutta varsinkaan taimenten koko ei ollut mitenkään suurta, vain reilun kilon kokoista, joten ne kaikki pääsivät jatkamaan eloaan. Samoilla vesillä näkyi meidän ja Off Roadin lisäksi V-rekisterinumerolla oleva Buster, jotka myös näyttivät saavan osansa pienistä kaloista, ja iloksemme totesimme heidän myös laskevan ne takaisin. Päivän saldona meille oli yksi otettu kala, reilun kahden kilon taimen. Off Road toi rantaan jälleen kaksi kaunista, noin kahden kilon taimenta. Rannassa oltiin taas ajoissa ennen pimeää.

                                     Off Road väsytti

Rannassa päätimme laittaa nuotion pihalle ja paistaa muurikalla yrttivoissa rypsiporsaan viipaleita ja keitettyjä perunoita. Kyllä muuten maistui maukkaalle. Vaikka annosta oli tuhti muurikallinen, niin kyllä viiteen mieheen katosi sekin. Sitten telttaan kaminan lämpöön ja höpöttämään. Taisipa keskusteluissa välillä olla väittelyä tamperelaisten seurojen menestyksestä/menestymättömyydestä, sattui meinaan molempien seurojen "faneja" mukaan. Allekirjoittanut tietysti Oulun Kärppien "fanina" pystyi tästä kevyestä herjanheitosta jäämään sivuun.

Kolmas päivä



Palasimme takaisin tuonne kauemmas syvänteille. Off Road Trolling Team kävi aluksi kokeilemassa ihan uusia vesiä, joista heitä oli vinkattu Tamperelaisessa kalastusliikkeessä. Ei ollut kunnon tapahtumia. Meillä myös oli nyt vähän rauhallisempi päivä. Kaloja ei tullut edellisen päivän tahtiin, mutta koko oli hieman suurempaa. Yhden jälkeen päivällä tulikin sellainen lähtö, ettei moista muista. Kala otti plaanariin ja huudatti räikkää ihan tosissaan. Ehdin ottaa jo vavan käteenkin ja räikkä vain jatkoi huutamistaan. Välillä tuntui, että onko tämä pohjassa vai mikä siellä on. Väsyttäessä meni loppujen lopuksi parikymmentä minuuttia. Välillä otti jo niin hauista hapoille, että vaihdoimme väsyttäjääkin, Jarmon välillä yrittäessä. Loppuvaiheessa aloimme ihmetellä, että miten tuo kala oikein tuolla tulee. Vähän vielä ja niinhän se selvisi, että koukku oli tarttunut kiinni ulkopuolelta, vähän kiduskaaresta pyrstöön päin. Ja niinhän se tuli kuin täky ikään ja todella "painavana". Painoakin kalalla oli ihan kivasti, vajaat kolme kiloa. Ei voinut muuta sanoa kuin, että on se kalannahka kyllä kestävää. Tämän kalan lisäksi saimme toisen hyvän lähdön, kun noin 70 cm:n taimen päätti käydä meitä tervehtimässä. Kala oli kutuasussa komeine koukkuleukoineen, joten sen me päästimme jatkamaan erittäin tärkeää tehtäväänsä. Tämä olikin viimeinen kala, ja pystyimme hyvissä mielin lähteä rantaan. Luvassa oli yöksi ja aamuksi lumisadetta, joten halusimme saada veneet ylös ja kamppeet pitkälti valmiiksi ennen aamua. Off Road Trolling Team ei tänä päivänä saanut isoja kaloja mukaan otettavaksi.

Rannassa ensin veneet ylös ja pakkaamiset, poislukien tietysti telttailuun liittyvät materiaalit. Sen jälkeen tehtiin nuotiolla jälleen oikein äijä-annos ruokaa. Siihen laitettiin kaikkea, mitä oli vielä jäljellä. Sieltä löytyi makkaraa, jauhelihapullia, pekonia, perunoita, sipulia, jne...Tämä ilta taisi teltalla olla rauhallisin, eikä pelkästään sen vuoksi, että aamulla suhteellisen aikaisin oli lähtö.




Aamulla herätessämme oli maa valkoinen. Räntää oli satanut reilusti ja oli märkää. Teltta kasaan ja loputkin tavarat ajoneuvoihin. Sen jälkeen kovin suoritus, pesu järvessä. Vesi oli noin 7 asteista, mutta jokainen meistä kävi pesemässä itsensä niin, että kehtasi lähteä ihmisten ilmoille.

Summa Summarum:

Näytti olevan koko reissun ajan tärpit tosi varovaisia, pikku kelkka peruutti hetken ja palasi takaisin paikoilleen, ja niin oli taas täky käyty hakemassa. Että tarkkana sai olla koko ajan, muutoin saattoi vetää pelkkää koukkua tai vain osaa täystä. Välillä toki, niin takilasta kuin kelkastakin, lähdöt oli sellaisia, ettei tarvinnut arpoa. Täkyjä meni tolkuttomasti, jonkin verran yli sata, niin tärppien kuin haukien ja pienempien taimenten vuoksi. Eihän tuo muutoin olisi iso määrä, mutta kun vapoja sai olla vedossa kuusi ja aikaa kolme päivää, niin tulee vähän suhdetta.


Hupuista toimi parhaiten VK:n isommat huput. Niihin sai mukavan rauhallisen uinnin isollakin täyllä.Täkyjen koko meillä oli 12 cm ja siitä ylöspäin. Väreistä toimivat parhaiten kupari-, violetti- ja keltavoittoiset värit ja tietysti perinteiset vihertävät. Paljon kaloja tuli levyjen takaa, joista parhaimmaksi osoittautui pieni perinteinen VK, kromi-kupari teipit chartreuse levy (väri 302S), jossa oli kromi-sultan sininen (väri 746), joka näytti myöhemmin pelittäneen myös Näsijärven lohikuninkuuskisassa.



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Näsijärven lohikuninkuus 3.11.2012

Reissumme alkoi jo perjantaina kun kaverini Paasikosken Jussin kanssa lähdimme viemään Trackeria Pimeensalmen satamaan, joka toimii lauantain kilpailun lähtöpaikkana.  Aamu on mukavampi aloittaa ilman jonotusta laskuluiskalle.  Satama on todella ahdas jos paikalle tulee kymmeniä autoja veneiden kanssa.
Veneen lasku sujui hyvin taskulampun valossa, sillä satamassa ei palanut yhtä ainoaa tuikkua taskulamppujemme lisäksi. Vene kiinnitettiin laituriin, traileri mukaan ja suunta Tampereelle. Veneen nosto on kisan jälkeen Naistenlahden luiskalta.

Kisa-aamu aukeni sateisena ja vähätuulisena niin kuin oli ennustettu.  Satamaan oli mukavantuntuinen jono autoja ja trailereita. Strategiamme aamun suhteen tuntui oikealta kun veneemme kellui laiturissa valmiina.  Varusteet nostettiin veneeseen ja onkien laittoon. Koska ennuste oli koko päivälle pilvinen ja sateita odotettavissa ainakin iltapäivään niin väritykset raksipäissä oli hyvin violetti/sini voittoisia, muutamilla UV/glow väreillä höystettynä. Kaikki yleisimmät huppumallit olivat myös setissä.

Paikalle oli saapunut noin 40 venekuntaa ja klo. 08.00 lyhyt kipparikokous ja lähtö järvelle. Kilpailukeskus oli sijainniltaan kilpailualueen keskellä joten valinta oli joko etelään tai pohjoiseen. Kilpailustrategia oli tehty jo perjantaina ja aloituspaikka valittu, siis pohjoiseen.

Satamakuvaa Pimeensalmesta
Sekavenekuntamme koostuu kahdesta eri uisteluporukan jäsenestä Jussi (off road ) ja  Jarmo (Team Jahva bois). Tällaisella koostumuksella kisaaminen aiheuttaa luonnollisesti sen, että veneessä on jo kova kilpailu oikean ja vasemman laidan välillä. Jussi hoitaa veneen vasemman laidan omilla välineillään ja minä oikean laidan omilla välineillä. Kalastuksessa käytämme 12 vapaa ja ne jakautuu tasan laitojen suhteen. Raksien valinnoista, painotuksista ja syvyyksistä ym. luonnollisesti vaihdamme ajatuksia, jotta saisimme mahdollisimman sopivan kattauksen joka tilanteeseen. Tämä asetelma laittaa tekemään parhaansa joka reissulla, sillä kuka nyt kaverilleen hävitä haluaisi.

Uistelumme alkoi kovin rauhallisissa merkeissä selkäkarin läheisyydestä alueen pohjoispäästä.   Ensimmäistä tapahtumaa saimme odotella yli tunnin aloituksesta, klo. 09.40 pieni taimen n. 40-45cm tuli häiritsemään rauhallista kahvihetkeä. Kala otti pinnasta 10g painon takaa. Edellisestä tapahtumasta ei ollut kulunut kuin 10 minuuttia kun saimme tukevan tärpin sivutönkköön 80g painon takaa.  Riemu vaihtui pettymykseen kun Jussi totesi kalan olevan suhteellisen passiivinen, joten vihreää maastopukua sieltä vedestä rupesi hetken päästä erottumaan. Kaiken kukkuraksi veneen viereen päästyään hauki katkaisi siiman ja vei raksin mennessään.  Tästä eteenpäin meni päivä mukavasti eväitä mutustellen ja kaikuluotainta tuijotellen. Paikalla oli huomattavan isoja parvia, mutta nälkäiset lohikalat puuttuivat. Iltapäivä tarjosi yhden kohokohdan kello yhden aikaan jolloin samaisen 10g painon takaa tuli taimen 50cm, joka mittauksen jälkeen päästettiin kasvamaan. Ihmettelimme vaisua syöntiä, sillä parvista päätellen olisi luullut isompienkin petokalojen viihtyvän paikalla. Lopulta oli todettava, että tälläkin kertaa Näsijärvi sai pitää isot lohikalansa itsellään. Oli siis aika siirtyä takaisin Pimeensalmen kilpailukeskukseen katsomaan mitä muiden saalislaatikoissa oli.    
Kilpailukeskuksessa oli kalat esillä ja karu totuus selvisi meille. Neljä mittakalaa, isoin 2,4kg ei kovin hyvä tulos 40 venekunnalta. Tulos kertoo mielestäni sen tilanteen mikä Näsijärvellä on, reilun joulukalan uistelemiseen ei välttämättä yksi tai kaksi reissua riitä. Tapahtuma oli kaikesta huolimatta varsin mukava ja toivottavasti jatkoa seuraa ensi vuonna.


Hupun väri crome 746

Huppujen väreistä ja niiden merkityksestä kun aina keskustellaan, niin tämäkin reissu antoi lisää ajattelemisen aihetta. Sattumaa tai ei kaikki tärpit tulivat samanväriseen huppuun, joita olimme virittäneet kaksi kappaletta uimaan eri syvyyksiin.












Tunnelma kuvaa kisan jälkeen kun taivas vapautui pilvistä.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Ahvenanmaa 2012

Ohhoh, olipa jäänyt jutun kirjoittaminen vaiheeseen, joten jatkan tätä 04.10.2012 edelleen. Satamaan asti pääsin edellisellä kerralla, joten muisteluksi menee tuo kalastusviikko.


Kohti Ålandia

Torstai-ilta, lähtöpäivää edeltävä ilta, oli Raahessa sateinen. Marko pakkasi tavaroita sateen piiskatessa talon kattoa. Oli aika lähteä hakemaan vene+traileri lankopojalta. Siellä selvisi, että jarru oli jäänyt päälle edellisenä päivänä ja jumiinhan se jäsähti. Tai tarkemmin yksi jarruista, mutta lukossa mikä lukossa. Siinä yriteltiin vesisateen ollessa pienimmillään saada sitä laukeamaan. Loppujen lopuksi halko vetopään ja rungon väliin, jolloin jarrut eivät mene laisinkaan päälle, ja niinhän se paukahtaen avautui. Kotiin ajaessa huomasin, että sehän oli liian kireällä, kun meinasi rumpu lämmetä.

Koko tuon illan, yön ja seuraavan aamunkin satoi. Oli muuten ensimmäinen, muttei varmaan viimeinen kerta, kun piti sateessa pakata vene ja auto. Jotenkin se kuitenkin onnistui ja pääsin matkaan klo 09.00. Arvelin, että enköhän ehdi ihan hyvin Turkun lauttaan. Tällä kertaa oli nimittäin tarkoitus mennä suoraan Ruotsin-laivalla Ahvenanmaalle, aiempien saaristomatkan sijasta. Huomasimme viime vuonna, että ajassa pärjää ja toisekseen, tuo paketti sattuu olemaan sen verran "pieni", että hintakaan ei ollut kuin pari kymppiä kalliimpi.

Ehdin ajaa noin 20 km, kun mahdollisia kotiin jääneitä tavaroita miettiessäni, pälkähti päähäni, että ne jarrupussithan ne tietysti unohtui. Onneksi en ollut tuon kauempana, joten rattaat ympäri ja takaisin. Tuosta tuli ylimääräistä matkaa noin puolen tunnin verran, mutta onneksi olin varannut reilusti aikaa matkan tekoon. Alkumatka oli vesisateessa ajamista, kunnes vähän ennen Vaasaa sade loppui ja aurinko alkoi pikkuhiljaa tulla esille. Porissa pysähdyin sen verran, että käväisin Veneporissa pikaisilla ostoksilla, kun huomasin, että tässähän on aikaa ruhtinaallisesti.


Tamperelaiset Timi ja Jarmo tulivat tällä kertaa suoraan Turkuun, tai tarkemmin sanoen Raisioon, kun Timillä oli paluun jälkeen suoraan meno Helsinkiin. Matkalla sain järjestettyä kaverini avustuksella parkkipaikan Raisiosta, joka sopi meille aivan loistavasti. Tapaaminen poikien kanssa sovittiin ostoskeskus Myllyyn, jossa kävimme ostoksilla, koska laivamme oli keskellä yötä Långnäsissä ja kaupathan ovat tuolloin kiinni. Kauppareissun jälkeen veimme auton parkkiin ja jatkoimme Viking Linen terminaaliin.

Pääsimme suhteellisen nopeasti tiskille, kun olimme ajoissa paikalla. Kun tuli meidän vuoromme, tuli virkailija huutamaan, että mikä oli varaus. Kun tiskillä oleva nainen huusi sen, niin tuo mies halusi tarkastaa yhdistelmän pituuden ja korkeuden. Liekö ollut sama virkailija, joka tarkasti Kuhanvetäsen -tiimin kaluston. Olin mitannut ilmeisesti aika tarkalle, kun sanoi, että että veneen moottori ylittää aavistuksen tuon 12 m, joka oli suurin sallittu pituus. Tosin siellä oli moottori osittain kipattuna ja halko välissä, joten helposti olisi pituus jäänyt alle. Tuosta korkeudesta piti sitten vähän enemmän selvittää, kun veneen katolla on vhf- ja radioantenni, plaanarintolpat ja vielä ankkurointivalo. Mutta kun selvitin, että nuo antennit taitetaan alas, tolpat ja ankkurointi valo irroitetaan, niin se kelpasi, ja pääsimme jatkamaan lauttaan ilman lisäkustannuksia. Jos kalusto olisi ollut vähän korkeampi, niin käsittääkseni hinta olisi noussut 400 euroa. Että kyllä kannatti askarrella viisi minuuttia noiden kamppeiden kanssa. Menimme meille määrättyyn jonoon. Huomasimme, että edessä oli Finnsport 600 uisteluvarustuksessa, joten päätimme mennä jututtamaan. Lohjalta oli kaksi kaveria myös menossa Ahvenanmaalle vetämään, mutta mikä huolestuttavinta, tuossa oli meidän lisäksi ainoa uisteluvene, joka sinne oli menossa nyt. Erkki ja Janne Väkeväisen sekä Jarkko Turusen muodostama Legenda Trolling Team lähti vajaa tuntia ennen meitä, ja siellä oli myös kaksi uisteluvenettä. Liekö edellisen vuoden huono kalansaalis vähentänyt uistelijoiden määrää. Samanlaista "viestiä" oli tullut myös vetouistelu.comin puolesta, kun kyselin tulijoita, niin aika vähän ilmoittautui. Ja se kyllä huomattiin myöhemmin vesillä, että rauhallista oli, ettei jopa todella rauhallista edellisiin vuosiin verrattuna. Itse laivamatka menikin sitten todella nopeasti, kun kävimme syömässä ja katselemassa laivaa. Jaa, arvoimme maihinnousukorteilla vetämällä, että kuka "saa" ajaa auton ulos laivasta ja mökille. Timillä kävi huonompi tsäkä, joten Japan kanssa sitten nautimme ruuan kanssa hieman punaviiniä. Yöllä olimme satamassa ja siitä tankkauksen jälkeen jatkoimme matkaa majoitukseen.


Kalastusviikko

Kalastusviikko sujui oikein mainioiden kelien saattelemana hienosti. Tai siis olisi varmasti mennyt vielä paremminkin, mutta kun lohet loistivat poissaolollaan. Ei kertakaikkiaan, oli todella hiljaista sekä vhf:ssä kuin myös meillä. Koetimme vaihdella vähän paikkoja, konsteja, syvyyksiä yms, mutta ei ollut havaintoa kaloista. Eiku siis nähtiinhän me, kun muut väsyttivät. Muistikuvan ja videoiden mukaan ainakin Suppalan ja Räsästen lohenväsytyksiä nähtiin. Ja voin sanoa, että ihan aitiopaikalta, eli noin 100 metrin päästä tai kuinka lähellä sitä viereistä venettä nyt kehtaa ajaa. Siitä sitten vaan sujuvasti seuraten katsottiin, kun pojat väsytti lohia. Niin lähellä, mutta niin kaukana, joten paikat ainakin oli oikeat. Tästä tulikin mieleen eka Ålannin reissumme mökkikylän naapuri Sinisalon Paavo, joka sanoi kertoi koko viikon harrastaneensa lohi-slalomia. Eli ympärillä olevat väsyttivät kalaa ja he vetivät tyhjää. Juuri näin meille kävi tänä vuonna. Aiempina tyhjän veto -reissuilla ei tässä mittakaavassa kaloja ympärillämme väsytelty, ei ainakaan nähtemme.


Illat reissussa menivät tutuissa merkeissä eli saunomista, syömistä ja höpöttämistä. Mökkikylässä oli meidän lisäksi entuudestaan tuttu tamperelainen Off Road Trolling Team ja sen lisäksi ainakin Evil 1 ja 2. Lisäksi oli yksi tiimi, joka ei tullut niin tutuksi. Sieltäkin löytyi tuttuja, kun tuttuni Hostikan Ville kalasteli samoilla vesillä yhden näistä miehistä kanssa. On aina mukava saada uusia tuttuja ja porista näistä kalastusjutuista.


Opetus

Tietysti pitäisi pistää pää puskaan, olla ihan hiljaa tästä asiasta ja hävetä omassa keskuudessamme, mutta kerrotaan nyt sitten yksi juttu, joka meille tuolla reissulla sattui. Jos ei muuten, niin saa muut hyvät naurut, mutta toivottavasti tämä jää jokaiselle mieleen "taka-alalle", ettei päästä sitä itselleen tapahtumaan koskaan.


Vedimme koko viikon suhteellisen pitkiä päiviä. Parhaimmillaan lähdimme jo aamutuimaan ja nautimme tyynestä kelistä ja auringonpaisteesta, eikä vähiten siitä, että kisaan osallistuvat veneet olivat vielä rannalla ;-) Eli ennen kuin heillä oli lupa lähteä, olimme jo norkoilemassa kalapaikoilla. Eiköhän, kun meillä oli viimeinen päivä menossa, alkoi kone yskähteleen. Olimme sitä pohtineet (varsinkin minä), että riittääköhän polttoaine. Kuvittelin, kyllä, siis kuvittelin, että kyllä se riittää (Virhe 1) En tiedä, mistä johtui tämä ajattelemattomuus, mutta viimeisenä vetopäivänä alkoi kone pätkiä. Vähän aikaa ihmeteltiin, että mistä johtuu, kunnes mieleen tuli kokeilla polttoaineletkun "tissiä". Ja aika pehmeähän se oli. Onneksi mukanamme oli 10 litraa polttoainetta. Laitoimme tuosta noin neljä litraa koneeseen ja laskin, että sillä ajelee noin kolme tuntia, joten päätimme jatkaa "kuvion ajamista" (Virhe 2). Meni vain vajaa kaksi tuntia, kun kone alkoi taas pätkiä. Eli sinne paloi neljä litraa bensaa. Pitikin oikeasti alkaa miettimään, että kuinkas nyt. Lähimpään rantaan Degersandiin oli matkaa jonkin verran, mutta arvelimme, että kun sopivan nopeuden laitamme, pääsemme perille. Matka oli kyllä tuskainen, kun koko ajan mietti, että mitenhän tässä käy ja ranta lähestyi todella hitaasti. Viimeiset tipat koneelle saatiin, kun "tissistä" puristeltiin. Niinhän siinä sitten kävi, onneksemme, että pääsimme lähelle rantaa. Emme siis päässeet rantaan saakka, vaan jouduimme etenemään haavia ja melaa käyttäen 200 metriä, kunnes rantakalliolle päästiin hyppäämään. Aikaa tuohon meni puolisen tuntia, ja sekin vain sen vuoksi, että sattui olemaan melkeimpä tyyni päivä.



Japa hyppäsi rannalle, otti köyden ja hissunkissun venettä vetäen sai meidät hinattua lähemmäs Degersandin leirintäaluetta. Jätimme veneen laituriin, Marko ja Japa lähtivät Degersandiin katsomaan, olisiko siellä uistelijoita, joilta voisi pyytää pari litraa polttoainetta kotimatkaa varten. Kävellessämme leirintäalueelle, huomasimme uisteluveneellä lähtevän kaksikon, joille huusimme. He pysähtyivät ja kysyimme heiltä polttoainetta. Myöhemmin Kimmo Romariksi ja Juha Salovaaraksi osoittautuneet miehet lupasivat meille pari litraa polttoainetta. Tämän jälkeen he lähtivät jatkamaan matkaa vesille ja me tankkaamaan venettä. Kun ajoimme ohitse tuosta paikasta ja kohti omaa veneen nostopaikkaa, kävimme jättämässä heille tankin viereen jotain, josta toivoimme heidän olevan tyytyväisiä. Tuolla heidän antamalla polttoaineella pääsimme "kotirantaan" eli sinne, mistä veneemme nostimme.


Olemme jälkikäteen koettaneet miettiä, että mikä ihme meidät saikin lähtemään noin vähällä polttoainemäärällä liikkeelle?? Miksemme hakeneet lisää bensaa ennen liikkeelle lähtöä?? Kuitenkin merellä ja muutenkin kalassa on tässä jo liikuttu tovi. Joku ihmeellinen oikosulku on tullut, mutta enpä usko, että vastaisuudessa moista tulee tapahtumaan. No, onneksemme keli oli mitä mainioin ja tuo vähäinen tuulikin kohti rantaa.


Loppusanat

Reissu oli muuten todella mukava, jälleen kerran, mutta kalojen vähyys ihmetytti. Tosin tuon viikon jälkeen tulleet puolestaan saivat huomattavasti paremmin kalaa. Eli olimme luultavasti viikkoa-kahta liian aikaisin liikkeellä. Lisäksi Torniojoen laskurit näyttivät mukavia lukemia eli lohta nousi ihan mukavasti kutemaan. Suurin syy tuohon on varmaankin ruotsalaisten toimenpiteillä, joilla he keskittyivät enemmän tuohon lohen terminaalialueen kalastukseen eli vasta lohen "kotijokien" edustalla niitä pyydettiin. Oli miten oli, toivottavasti lohen nousumahdollisuudet turvataan tulevaisuudessakin.


Ensi vuotta varten on majoitus jo varattu. Tällä kertaa majoitus siirtyy Väkeväisen venekunnan naapuriin Sands stugoriin. Sinne tulee samaan isoon taloon meidän lisäksemme Off Road Trolling team. Ja lisäksi viikkoa on siirretty viikolla eteenpäin eli menemme sinne viikolla 22. Kuulemamme mukaan myöskin nuo Lohitreffit on siirretty samalle viikolle. Jospa nyt sattuisi taas paremmin lohet kohdalle ja tulisi taas lisää poltetta touhuun. On ollut vähän hiljaista viime vuosina Ålannissa. Vai pitäisikö sanoa, että hurjan eka vuoden jälkeen meidät on palautettu merenpinnalle....

Jos jaksoit lukea tänne saakka, niin eiku kireitä loppusyksylle, talvelle ja keväälle....

Team Jahva Bois - Marko, Timi ja Japa

tiistai 7. elokuuta 2012

Summa summarum


Reissu oli todella hieno. Sekä Nitsi- että Inarijärvi olivat kerrassaan hienoja järviä ja siellä kyllä voisi viettää paljonkin aikaa kierrellen. Tai sitten teltta johonkin rantaan ja siitä sitten iskuja ympäri järveä. Sopivia leiripaikkoja oli kyllä pitkin matkaa paljon ja todella suojaiset lahdenpoukamat kyllä houkutti. Mutta ehkä ensi kerralla sitten.

Reissun plussana tuli ihan viimeisellä tunnilla rautu, jolla oli pituutta 50 cm. Tämä sitten laitettiin aamulla aamupalaksi.

Kyllä jäi polttelemaan tuo järvi, vaikkakin pitkä matka ja melkein munat pataan ehkä vähän rauhoittaa tuota. Mutta ehkä joskus ja sittenhän kaikki voi olla toisin.

Nyt sitten jäädään odottelemaan syksyn Pohjois-Ruotsin reissua ja sitä ennen varmaan vähän tulee kokeiltua tuota Raahen edustaa....