Blogin sisältö

Hae tästä blogista

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Nahkiaisella

Eilen lähtö töiden jälkeen lohenpyyntiin Matin kanssa. Veto saatiin päälle illalla noin seitsemän aikaan. Vetoa hienossa kelissä vähän yli puolen yön, ilman minkäänlaisia tapahtumia. Nukkumaan menimme sitten Nahkiaisen matalikkoon. Ja hyvin nukutti, eikä aallokkokaan häirinnyt, kun tuuli oli tyyntynyt.

Aamulla herätys klo 06.30. Ylösnoustessamme huomasimme, että veneen vierellä tuhisi kuulapää, joka hetken tuijotteli meitä, että mille meinataan alkaa. Kohta tämä vesiemme "rakas" eläin siirtyi hieman etäämmälle. Lähdimme liikkeelle ja veto päälle heti, kun vähänkään alkoi syvenemään. Siinä sitten vedettiin täysin tyvenessä, lämpimässä tai jopa kuumassa kelissä. Sitten lähempänä puolta päivää se tapahtui, lohi iski plaanarissa keskimmäisenä uineeseen, Tiuran kirkas kelta-vihreällä teipillä varustettuun peltiin, jossa oli painona 10 g. Matti alkoi väsyttämään. Lohi vei siimaa reippaasti ulos, kunnes sitten alkoi tyynesti tulla lähemmäs venettä. Markon ottaessa varusteita edestä, noin viiden minuutin väsytyksen jälkeen, lohi puisteli itsensä irti koukusta ja lähti jatkamaan vaellustaan. Ei ollut meidän kala.

Loppupäivä menikin sitten taas auringosta nauttiessa, kunnes tuli kotiinlähdön aika.

Täkykaloja kaiussa näkyi jonkin verran, varsinkin tuolloin illalla. Tuossa, mistä lohi iski, ei ollut minkäänlaista merkkiä kaloista kaiussa, eikä oltu edes minkään patin päällä. Olimme vasta lähestymässä sellaista, jonne kuitenkin oli vielä reilu kilometri matkaa. Mielenkiintoinen laji tämä lohenuistelu, pitkään rauhallista ja odottamista, ja sitten yksi tärppi saa taas mielen paremmaksi.

Keli oli tällä kertaa aivan ihanteellinen...siis auringonottoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti