On jo iltamyöhä, kun tätä rapsaa kirjoitan ja aamulla pitäisi klo 05.00 nousta ylös ja lähteä viimeiseen kalapäivään tällä reissulla. Lauantaina on paluu kotiin ja arkeen.
Torstai oli merellä todella hieno, tuulta oli sen verran, että pinta meni rikki ja lämmintä piisasi. Tai piisasi ainakin silloin, kun ajettiin vasten kalseaa pohjoistuulta. Liekö pohjoistuulen syytä, vaiko lohilauttojen tulemattomuuden syytä se, että hiljaisuus edelleen jatkui. Mutta se, mikä eniten hiljaisuudessa kiinnitti huomiota, oli vhf-radion lähes täydellinen hiljaisuus. Aiempina päivinä kuitenkin ilmoiteltiin, jos kaloja saatiin, mutta nyt oli täydellinen hiljaisuus. Liekö sitten noiden treffien syytä moinen. Puhelimen välityksellä nyt tuli kuitenkin tietoa muutamasta kalasta. Mutta ilmeisesti lohilautat eivät olleet tulleet vielä paikalle, kun kaloja tuli sen verran harvaan.
Jotain positiivistakin, tuuli kääntyi. Toivottavasti tämä tuo kalaa alueelle ja antaa myös meille mahdollisuuden saada tämä peikko tuosta selästä pois.
Ai niin, meidän tämä päivä. Kelistä nautimme suuresti, merellä oli suorastaan mukavaa olla. Lähdimme illalla klo 18 aikoihin pois vesiltä, vedettyämme kellon ympäri. Lähdimme käymään Maarianhaminassa kaupassa ja pizzalla. Halusimme vähän lisänautintoa tähän kalastukseen. Ja toisaalta, paluumatkalla kävimme hakemassa Räsäsiltä Ottotäkyjä, kun niitä oli meille varattu. Kyllä sen huomaa, että Räsäsetkin hallitsee tämän merilohen uistelun, ei paljon voinut kuin kuunnella ja ottaa oppia. Sinne tuli sitten paikalle Pertti, joka tiimeineen oli saanut 13 kg:n lohen. Paikalle tuli myös Legenda Trolling Team. Siinä rupateltiin ja vaihdeltiin kuulumisia porukalla ja Janne napsi joitain kuviakin. Räsästen luota poistumisen jälkeen kävimme vielä vaihtamassa muutaman sanan Legenda Trolling Teamin luona. Tällä kertaa emme voineet jäädä pidempään, kun kello oli jo vaikka mitä, ja meillä kuten myös Legendalla oli aikainen herätys edessä.
Jospa se tänään sitten onnistuisi meidänkin porukalta, toivetta edelleen on. Ja kuten joku on joskus sanonut, "jokainen uisteltu tunti on lähempänä tärppiä". Nyt unta palloon ja huomenna lisää tekstiä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti