Käytiin ensikertalaisen Timon kanssa uistelemassa Raahen edustalla. Ensin vedettiin kuutisen tuntia lohta vähän ulompana ja sitten vielä tunteroisen verran kokeiltiin lähempänä rannikkoa taimenta. Saalis oli Raahen edustalle tuttuakin tutumpaa eli tyhjää. No, saipahan Timo kuitenkin kokemusta uistelusta ja mentiin suoraan raksiuisteluun, ei mitenkään helpoimman kautta. Mutta mukava oli huomata, että kyllä se säätäminen onnistuu ihan hyvin ensikertalaiseltakin. "Opettajan" ansiota se ei kuitenkaan ollut, vaan ennemminkin "oppilaan". Mutta valitettavasti kuitenkaan ei löytynyt niitä tuomareita, jotka olisi tehnyt sen viimeisen ratkaisun, tai mistä sen tietää, kun ei ollut vedenalaista kameraa.
Harmi, että kalat on niin hakusessa täällä Raahessa, täältä kun puuttuu täysin ne "selvät senssit", josta lohet kulkee ja josta niitä sitten voisi käydä hätistämään. Toisin on Ahvenanmaalla ja esim. Kokkolassa, molemmissa pääsee todella nopeasti pelipaikoille ja paikat on suhteellisen hyvin selvillä. Ja suurin syy tuohon on varmaankin se, että siellä on selvät penkat. Raahen edusta on perinteisesti hyvin hitaasti syvenevää ja siitä johtuen ajomatkaa tulee. Noin tunnin ajon jälkeen on vettä reilut 40 m!! Mutta tällaista se on, ei auta kuin yrittää....
Kiitoksia vaan mukavasta uistelureissusta!
VastaaPoistaOlihan se vähän erilaista kuin pikku-pulkasta haukien uistelu kahdella vavalla ;)
Vaikka saalista ei tullutkaan niin pääsin hyvin tutustumaan kalustoon ja usko että tuossa hommassa tärpit ovat kaiken sen vaivan ja odottamisen arvoisia. Kelikin oli hyvin suotuisa. Iho ei palanut, muttei paleltunutkaan :)